Reilupeli

Hinnasto

Muistilista

Usein kysyttyä

Tanssilajien esittely

Tanssiliikunta

Paritanssi

Arkistojen kätköistä

Yhteystietolomake
 |
Paritanssi
Paritanssitunnit kestävät aina kaksi tuntia.
Paritanssitunneille et tarvitse mukaan omaa paria, mutta toki voit tulla parinkin kanssa. Tunneilla toimii parinvaihto jo opetuksellisista syistä. Parinvaihtosysteemi käydään tunnin alussa läpi ja toivon mukaan kaikki noudattavat sitä. Mikäli haluat tanssia oman parisi kanssa, informoi Maritaa etukäteen asiasta tunnin alussa. Tule tunneille ajoissa ja pyri hoitamaan maksu ennen tunnin alkua, jotta pääsemme aloittamaan ajoissa. Varaa mukaan hengittävät, mukavat vaatteet ja joustavat kengät. Vesipullo ja pikku pyyhekin voi olla hyvä idea.
Maanantaisin on perustason kurssit, joissa käydään läpi perinteisimpiä tansseja ja perjantaina ja sunnuntaina valikoimassa on enemmän lattareita ja rockn´swingejä. Viikonloppuna painotetaan enemmän musiikin tulkintaa ja tekniikkaa. Toki myös maanantaisin tehdään kovasti töitä tekniikan parissa.
Paritanssin perustaso
Näillä tunneilla et tarvitse aikaisempaa tanssikokemusta. Tunneilla paneudutaan perustekniikkaan, perusaskeleisiin ja peruskuvioihin. Tunneilla aloitetaan siis aivan alusta! Tunneilla on myös rivakka parinvaihto, joten et tarvitse omaa paria.
Asiakkaiden pyynnöstä suosituille tansseille järjestetään myös lisätunteja..
Perustekniikkaa ei ikinä tule harjoiteltua liikaa, ja kuten jo tanssikilometrejä saavuttaneet tietävätkin, aina pystyy treenaamaan lisää. Aivan uusien ei myöskään kannata huolestua tai hämääntyä kokeneemmista tanssijoista tunneilla, tämä on ehdottomasti molemminpuolinen etu. Oppiminen tehostuu ja enemmän tanssineet joutuvat panostamaan enemmän viemiseen ja seuraamiseen, jotka on kuitenkin kaiken A ja O paritanssissa.
Tehopäivät
Tehokursseja pyritään järjestämään säännöllisesti kysynnän mukaan lähinnä lauantaisin. Käymme läpi samaa tanssia 4 tuntia, jolloin tanssissa päästään pidemmälle kuin normaaleilla viikkotunneilla. Lisätietoja kalenterista ja Ajankohtaista-osiosta. HUOM! Tehokursseille on ennakkoilmoittautuminen, ja kurssit toteutuvat mikäli mukaan on tulossa riittävästi sekä miehiä että naisia.
Tervetuloa iloiseen porukkaan mukavan harrastuksen pariin!
|
Riemurytmi Oy
Postiosoite:
Nojanmaantie 14 G 22
57210 SAVONLINNA
Puhelinnumero:
040-557 57 93/Marita Hänninen
Sähköposti:
riemurytmi(at)riemurytmi.fi
marita(at)riemurytmi.fi
Korvaa (at) @-merkillä.
Y-tunnus: 2443471-9
Käyntiosoite:
Tanssistudio Riemurytmi
Savolankatu 6, 2 krs.
SAVONLINNA

|